KUNTATASOINEN VANHEMPAINTOIMINTA

Hyvä yhteistyö syntyy tarpeesta ja tahdosta!

Kuntatasoisessa vanhempaintoiminnassa yhteistyön muoto ja rakenteet ovat tärkeitä. Suuressa kunnassa erittäin tärkeitä!

Yhteistyö edellyttää paljon hyvää vuorovaikutusta ja kaikkien osapuolten tulee tunnistaa tarve. Kaikilta osapuolilta tulee myös löytyä tahtoa, muuten tulokset jäävät laihoiksi. Eri osapuolten on usein vaikeaa ymmärtää toistensa näkökulmasta toiminnan luonnetta ja rakenteita.

On tärkeää, että kuntatasoinen vanhempainyhdistys tai -foorumi käyttää kuntatasoisen vanhempaintoiminnan TOIMINTAMALLIA, johon liittyy yhteistyö ja kumppanuus, sekä kuulluksi tuleminen ja päätösten valmisteluun osallistuminen. Malli voi olla kevyt tai kehittyneempi. Parhaimmillaan se on eri osapuolia arvostavaa ja kehittymisen mahdollistavaa kumppanuutta.

On tärkeää, että vanhemmat käyttävät yhdessä luotua yhtenäistä toimintamallia.

Käyttämällä yhtenäistä toimintamallia vanhempaintoimijat eri puolilta Suomea voivat paremmin tukea toinen toisiaan. Isompana joukkona kuntatasoisia verkostoja olemme vahvempia viemään asioita eteenpäin haastavissakin tilanteissa. Tekeväthän kunnatkin yhteistyötä.

Haasteena on tietysti paikallinen "kulttuuri" ja sen ymmärtäminen. Sodankylässä ei välttämättä toimi sama malli, kuin Helsingissä. Ihmisiä niissä asuu kuitenkin molemmissa paikoissa ja samat lainalaisuudet pätevät meihin kaikkiin - tällaisia ovat esim. kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve, tarve yhteistyöhön, halu onnistua, jne.

Toimintamalli antaa ymmärrettävän rakenteen ja työkaluja toimia tavoitteellisesti. Se antaa myös loistavan kehyksen johtaa ja kehittää toimintaa.

Suuri haaste on toimintamallin vain osittainen käyttö - tehdään vain sitä mikä tuntuu helpolta ja mukavalta. Esim. tavoitteisiin pääsyn seuranta ja reagointi, tehtävänkuvien miettiminen, kehittämistoimenpiteet, sekä tavoitteellinen johtaminen eivät aina oikein tahdo maistua.  Niitäkin kannattaa kuitenkin tehdä!

Rehellinen toiminnan arvointi ja tarvittava reagointi on tärkeää! On tärkeää arvioida onnistumisia ja kehittää toimintaa!

https://vanhempainliitto.fi/vanhempaintoimijalle/kuntakohtainen-vanhempaintoiminta/

Keskeisiä haasteita ovat

  • Strategisten kumppanuuksien tunnistaminen
  • Rakenteiden luominen > kumppanuuksien kehittäminen
  • Verkostoituminen ja yhdessä toimiminen
  • Edustuksellisuus
  • Vanhempien ja huoltajien näkökulma
  • Kunnalliseen päätöksentekoon vaikuttaminen ja osallistuminen
  • Sitoutuminen ja pitkäjänteisyys
  • Luottamus ja osallisuus
  • Tiedonkeruu
  • Riippumattomuus ja itsenäisyys (riippumattomuus kunnasta vs. riippuvuus kunnasta)

Henkilövaihdokset - vaikeita, niitä kuitenkin tarvitaan!

Henkilövaihdokset ovat suuri haaste kuntatasoisessa vanhempaintoiminnassa. Tällöin on tärkeää, että sovituista asioista, tehtävistä ja sopimuksista kunnan kanssa pidetään kiinni myös uuden tekijäjoukon toimesta. Haasteena on uusien toimijoiden perehdyttäminen.

Tämä vaatii ymmärrystä kuntatasoisen vanhempaintoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä, sekä kumppanin tuntemista ja hyvää yhteistyötä.

Varsinkin henkilövaihdoksissa osaaminen usein uupuu. Tällöin kokenut vertaistuki ja mentorit ovat arvokkaassa roolissa - apua pitää vaan osata pyytää ja ottaa vastaan. Samaan aikaan henkilövaihdoksia tulee olla, myös puheenjohtajien osalta! Vaihdokset tulee tehdä hallitusti ja se ei ole helppoa. Kun jokin ovi sulkeutuu, aina aukeaa uusia.

MUISTA! Kaikkea ei voi aina laittaa uusiksi jonkun mielen mukaan, vaan yhteistyötä tulee kehittää pitkäjänteisesti yhdessä kumppanien ja verkoston kanssa.

Laatukriteerit

Laatukriteerit luovat ymmärrettävän rakenteen arvioida toimintaa!

  • Edustuksellisuus
  • Vaikuttavuus
  • Tavoitteellisuus
  • Suunnitelmallisuus
  • Viestintä ja vuorovaikutus
  • Hyvä hallinto, jne.

Kuntatasoisen vanhempaintoiminnan johtamisessa tarvitaan osaamista ja ennen kaikkea johtamisosaamista!

Puheenjohtajilta ja toiminnanjohtajilta edellytetään laaja-alaista osaamista ja hyvää vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja! Näitä taitoja voi vapaaehtoistoiminnassa opiskella esim. Opintokeskus Siviksen koulutuksissa.

 https://www.ok-sivis.fi 

Yhteenveto

Jos paikallista vanhempaintoimintaa on tehty ilman osaamista, tavoitteita, seurantaa ja riittäviä resursseja, miten kuntatasoinen vanhempaintoiminta voi onnistua? Sitähän tekevät usein samat ihmiset vanhalla totutulla tavalla.

Onko vuosien toiminta paikallisessa vanhempainyhdistyksessä ilman tavoitteita ja toiminnan johtamista tuonut tarvittavan osaamisen kunnallisen vanhempaintoiminnan johtamiseen, puhumattakaan osallistumisesta valtakunnallisesti vanhempaintoiminnan johtamiseen ja kehittämiseen. Ei ole! Tarvitaan halua kehittyä ja ymmärrystä tehdä se yhdessä.

Pohdittavaa:

  1. Toimintaympäristö
  2. Toimintakulttuuri
  3. Kapulanvaihdot

Haluatko kuulla kehittymisen mahdollisuuksista?

    Minä osaan vanhempaintoiminnan!

  • Toiminut Vanhempainliitossa puheenjohtajana, johtokunnan jäsenenä, vaalitoimikunnan puheenjohtajana, toiminnantarkastajana
  • Toiminut Vantaan kuntatasoisen vanhempainyhdistyksen VANVARYn puheenjohtajana
  • Toiminut vanhempainyhdistysten puheenjohtajana peruskoulussa ja lukiossa
  • Tukenut lukuisten vanhempainyhdistysten perustamista kouluihin ja päiväkoteihin
  • Tukenut useiden kuntatasoisten vanhempainyhdistysten perustamista eri puolille Suomea
  • Auttanut lukuisia vanhempainyhdistysten hallituksia ja puheenjohtajia onnistumaan

Siksi haluan auttaa sinua menestymään!

  • Toiminut vuosien ajan vanhempainyhdistyksissä toiminnantarkastajana
  • Perustanut Suomen ensimmäisen sisäilmatoimikunnan kuntatasoiseen vanhempainyhdistykseen Vantaalle
  • Valtakunnallisen Vanhempaintoiminnan mentorit ry:n puheenjohtaja ja sen perustajajäsen
  • Laajasti verkostoitunut vanhempaintoimijoiden kanssa. Paljon myös muuta järjestö- ja yhdistystoimintaa, sekä vapaaehtoistyötä
  • Monialaista yhteistyötä erilaisia resursseja hyödyntäen

Tuloksellisesti! Siksi uskallan sanoa: Minä osaan vanhempaintoiminnan!

JUTELLAANKO LISÄÄ?